+358 44 7008 820 [email protected]

Nowene tarinan alku lapsuudessa

Varhaiset lapsuudenaikaiset kokemukset voivat säilyä läpi elämän. Oli kevät, kävelimme isän ja veljen kanssa lauantai-iltana ensimmäistä kertaa talven jälkeen lämmitetylle rantasaunalle. Maa oli kostean kylmää, lumet olivat juuri sulaneet. Jäät olivat pieninä lauttoina rantavedessä. Saunomisen lomassa vilvoittelimme kuistilla ja kuuntelimme teerien soidinmenoa jäälautoilla.  Uitimme löylyjen lomassa varpaita jääkylmässä rantavedessä. Jään pinnasta ilmaan nousi aavemmaista vesihöyryä. Luonto oli heräämässä.

Suomalaiseen pohjoiseen kokemukseen kuuluu kylmän ja kuuman liitto josta syntyy hyvää oloa. Näistä ja monista muista pienistä tarinoista ja kokemuksista  syntyi Nowene. Näitä  ainutlaatuisia pohjoisen luontokokemuksia haluamme välittää Nowenessa matkailijoille. Pohjoinen elämäntapa on kiehtova, jopa mystinen.

  • Tuhansien järvien olemassa olo on jotain ainutlaatuista, elämme kuin satumaassa.
  • Uskomme  vahvasti, että maapallon nopeasti muuttuvassa ympäristössä pohjoiset alueet kiinnostavat ihmisiä yhä enemmän.
  • Tämä antaa meille paljon uusia elinkeino mahdollisuuksia tulevaisuudessa.

Nowene feelings

Saavut Noweneen, laskeudut keskelle aitoa suomalaista luontoa ja pohjoista elämystä. Voit pysähtyä  ja sanoa:

Olen vihdoinkin Nowenessa. Haluan kuulla Pohjolan neljästä vuodenajasta – tarinoita kesän yöttömistä öistä, syksyn värikkäästä ruskasta, lumesta ja jäästä, revontulista.

Voit pyytää nowenelaista kertomaan niistä. Hän toimii oppaana vierailusi aikana.  Et varmasti ylläty, kun hän aloittaa sanomalla:

Täällä voit kokea ainutlaatuisen pohjoisen hyvinvointielämyksen, joka pitää sisällään puhdasta luontoa, raikasta ilmaa ja vettä sekä mielenrauhaa. Nowene on yhdistelmä ainutlaatuisia suomalaisesta saunaperinteestä kumpuavia hoitoja ja pohjoisen kulinaarisia nautintoja. Koemme sen yhdessä tässä hetkessä.

Nowene kuulostaa vieraalta planeetalta, mutta se elää puhtaasta valosta, vedestä, luonnosta ja raikkaasta ilmasta, jotka ovat suomalaisuuden peruselementit. Alueella aiemmin toiminut maailmankuulu Heinolan reumasairaala ja sen historia kertoo halusta parantaa ihmisiä, tehdä heidän olonsa paremmaksi ja mielensä levolliseksi. Nowenessa kiteytyy vuosikymmenten virta hyvää oloa ja parantumista, joista Heinolan kylpyläkaupunki oli tunnettu jo 1800-luvullta. Se silloinkin Heinolan kylpylän ensimmäiset asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä lämpimään ilmapiiriin ja huolehtivaisuuteen.

Kun ihmiset lähtevät meiltä, haluamme heidän voivan hyvin – paljon paremmin kuin tänne tullessaan, kiteyttävät Nowenen omistajat ja perustajat Juha ja Jaana Kukkonen.

Nowenen palvelutarjonta on suunniteltu monenlaiseen käyttöön, mutta etenkin asiakaskokemuksen kehittämisessä on ajateltu ulkomailta Pohjolan maagiselle maaperälle saapuvia elämyksen etsijöitä ja autenttisuutta rakastavia matkalijoita ja bisnesmatkailijoita.

Valo, vesi, puhdas ilma ja luonto ovat asioita, joita valitettavan harvassa maailman kolkassa on, kiteyttävät Nowenen omistajat hyvinvointikeskuksen syntyhistoriaa.

Pin It on Pinterest